Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
– Hammashoito ruuhkautuu, jos Kela-korvaukset poistetaan, Päivi Räsänen sanoo
”Suomi ei ole kovin lapsiystävällinen” – Päivi Räsänen lupaa KD:n budjettivaihtoehdossa vauvarahaa ja verotuksen lapsivähennyksen
”Jopa vuodepotilaat ovat saaneet hylkääviä tukipäätöksiä” – Sari Tanus kysyy kroonista väsymysoireyhtymää sairastavien sosiaaliturvan perään
Hallitus: Etätyösuositus koko maahan, leviämisvaiheessa yleisötilaisuudet voidaan kieltää ja julkiset tilat sulkea
Britannian EU-eron vaikutus unionin päätöksenteon voimasuhteisiin on suuri, ex-ulkoministeri Timo Soini arvioi
”On hyvä, että ulosotossa on korona-aikana myönnetty vapaakuukausia” – Sari Essayah kiitteli ulosottomenettelyn keventämistä koskevan lain jatkamista vielä puolella vuodella
– Julkinen kehottaminen ja kutsuva toiminta, joka on ollut Isis-naisten toimintaa esimerkiksi Facebookissa, täytyy saada kriminalisoiduksi, Päivi Räsänen sanoo
”Jotta 1990-luvun velkavankien elämä voisi lopulta päättyä rauhallisemmin” – Antero Laukkanen peräänkuuluttaa hallitukselta armahduslakia
– Sote-uudistus olisi pitänyt rakentaa tarkoituksenmukaisesti, ei maakuntarakenteeseen, KD:n kansanedustajat muistuttavat, että keskeiset valuviat jäivät uudistukseen