Ajankohtaista
Suodata tyypin mukaan
Suodata kategorian mukaan
– Keliakiatestejä on tehtävä nykyistä useammin, jotta sairastavat saavat oikean diagnoosin, Sari Tanus sanoo
”En allekirjoita väitettä, että ehdokkaita olisi nyt vaikea saada” – Kansanedustaja Peter Östman osaa sekä pyytää että haastaa ehdokkaaksi
Viikon KD-valtuutettu David Pettersson, Pedersöre: ”Maalla asuvilla ei ole tasa-arvoisia elinolosuhteita”
Afrikkalainen sikarutto on torjuttava – Peter Östman kannustaa lisäämään villisikojen metsästystä
Päivi Räsänen joutuu jälleen poliisikuulusteluun – tällä kertaa esiintymisestään Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa
Hallitus tiukentaa matkustusrajoituksia – Sisärajatarkastukset koskevat nyt kaikkia Pohjoismaita sekä esimerkiksi Saksaa ja Kreikkaa
Ajatushautomo Kompassin webinaari 19.8. kysyy pitäisikö puoluekenttä laittaa uusiksi
– Eduskunnan työ järjestetään syyskaudella pitkälti samojen koronarajoitusten ehdoilla kuin keväälläkin, eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen kertoo
Israelin ja Arabiemiraattien suhteet normalisoitumassa – ”Euroopan on aika sopeutua suureen muutokseen Lähi-idässä”, sanoo ECI:n Tomas Sandell